Helsingin ylijäämä hyvinvointipolitiikkaan

Helsingin ylijäämä vuonna 2020 oli yllättäen hurjat 500 miljoonaa. Mitä siitä opimme?

Kuntapolitiikassa merkittävimmät erot puolueiden välillä koskevat hyvinvointipolitiikan perustaa. Erot ovat kokemukseni mukaan merkittäviä. Ne tulivat harvinaisen havainnollisesti esille eilen, kun valtuustoryhmät saivat tietää, että Helsinki arvioi viime vuonna taloutensa kehityksen aivan väärin. Odotettu alijäämä olikin kääntynyt puolen miljardin ylijäämäksi.

Oma ryhmäni reagoi tuttuun tapaan esittämällä lisäpanostuksia ainakin sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä kasvatukseen ja koulutukseen ja harkitsemalla jarrutusta kiinteistöjen myynnissä pääomasijoittajille. Kokoomuksen linja on yhtä selkeä; ei lisää rahaa hyvinvointiin. Tuttua on myös Vasemmistoliiton ja Vihreiden reaktio: kumpikin ryhmä peräänkuuluttaa uusia panostuksia kasvatukseen, koulutukseen ja mielenterveyteen.

Ensireaktioissa SDP jää siis yksin puolustamaan kokonaisvaltaista hyvinvointipolitiikkaa.

Erityisen vaikeaa on vuodesta toiseen ollut saada muiden ryhmien, muun muassa Vasemmistoliiton ja Vihreiden, tukea ikäihmisistä huolehtimiselle. Vihreiden kohdalla lisäongelma on tietenkin kritiikitön asenne yksityistämiseen yleisesti ja veroparatiisiongelmaan erityisesti. Asetelma on tuttu budjettineuvotteluista koko 2010-luvun ajalta.

Olen usein ihmetellyt miksi tästä minusta selkeästä, merkittävästä ja yllättävän suuresta erosta puolueiden välillä puhutaan niin vähän.

Yksi syy voi olla se, että omakaan ryhmäni ei ole vieläkään taipunut hyväksymään esitystäni, että me jokavuotisten budjettineuvottelujen jälkeen julkaisisimme omat neuvottelutavoitteemme ja ehdottaisimme, että muut ryhmät tekevät samoin.

Pidän hyvänä, että Helsingissä aina haetaan ja usein saavutetaan laaja poikkipoliittinen sopu kaupungin budjetista. Mutta kun ryhmien tavoitteita ei julkaista äänestäjälle, voi sovun jälkeen syntyä väärä kuva, ettei puolueiden välillä olekaan eroja.

Kommentit

Jätä kommentti