Rinnekö tietämätön vaiko Haaparanta – kolme pointtia taloudesta

On kolme asiaa, jotka jokaisen pitää tänä keväänä ymmärtää Suomen talouspolitiikasta: VM huijaa, Antti Rinne teki virheen mutta hän ei ole tyhmä: talous on keino eikä päämäärä. Käydään nämä asiat nyt kerralla läpi, esitetyssä järjestyksessä.

1. Valtiovarainaministeriön virkamiehet eivät ole tyhmiä

Valtiovarainministeriön eli VM:n virkamiehet ovat esittäneet, että Suomen valtion budjettia pitää leikata noin kuudella miljardilla eurolla, eli toistakymmentä prosenttia. Vaatimus on läpeensä poliittinen. Sitä perustellaan ”kestävyysvajeella”, mutta mitään tällaista vajetta ei ole. Yhteiskunnat, joissa on korkea veroaste ja laaja julkinen sektori, voivat olla ja ovat usein todellisuudessa olleetkin taloudellisesti maailman kilpailukykyisimpiä ja menestyvimpiä. Ne ovat myös olleet maailman ykkösiä tasa-arvossa. Anglo-amerikkalainen malli on ollut yhtä tehokas, mutta tulonjaossa se on heikko. Ei tämä perusasetelma ole 2000-luvulla miksikään muuttunut.

Helsingin Sanomat valitsi viime sunnuntaina taloustieteilijä Pertti Haaparannan sanomaan sen minkä jokainen lukutaitoinen suomalainen tietää: nykyisessä taloustilanteessa velkaelvytys on menoleikkauksia parempi ratkaisu, jos tavoitteena on Suomen kansantalouden tervehdyttäminen.

Siinä pitää kuitenkin korjata Haaparantaa, ettei yleinen verojen keventäminen ole mikään järkevä tavoite eikä poliittinen välttämättömyys. Veropolitiikan keinoista, ennen kaikkea veroparatiisitalouden lopettamisesta ja ympäristöverotuksen sosiaalisesti fiksusta toteuttamisesta, pitää sitten puhua erikseen. Samoin on puhuttava elvytyksen ekologisesta laadusta.

VM:n virkamiehetkin tietävät tämän kaiken. Monet heistä vain kuuluvat siihen joukkoon, jota markkinaliberaaliksi sanotaan. Tämän joukon tavoitteena on pohjoismaisen, laajaan julkiseen sektoriin perustuvan hyvinvointivaltion alasajo, kuten mm. Euroopan Keskuspankin johtaja Mario Draghi on julkisesti ilmoittanut.

Se, että markkinaliberaalien politiikka ei ole vain sosiaalisesti kestämätöntä, vaan myös kansantaloudellisesti tuhoisaa, ei heitä kiinnosta. Heitä kiinnostaa rahan siirtäminen köyhiltä ja keskiluokalta rikkaimmalle prosentille ihmisistä. Tätäkin enemmän heitä kiinnostaa vallan siirtäminen globaalille teknokraattiselle hallintajärjestelmälle, jonka paikalliskonttorina VM toimii.

2. Onko Antti Rinne idiootti?

Valtiovarainministeri, puolueeni puheenjohtaja Antti Rinne, esitti heti VM:n virkamiesten leikkausvaatimusten tultua julki oman julman talouspoliittisen linjansa: neljä miljardia leikkauksia valtion menoihin. Neljä miljardia! Veto oli todella kova. Rinne meni sillä jopa Keskustapuolueesta ohi oikealta.

Vuosi sitten Rinne julkaisi pamfletin, joka vei hänet vaalivoittoon SDP:n viime kevään puheenjohtajakamppailussa. Jokainen tuon pamfletin lukenut tietää kaksi asiaa.

Yksi: Rinne ei ole tyhmä. Hän tietää aivan hyvin että VM:n virkamiesten leikkauslista on ideologista vedätystä ja että parempia talouspolitiikan vaihtoehtoja löytyy kaupan hyllystä. Kaksi: Rinne ei ole niin oikeistolainen että hän haluaisi ehdoin tahdoin romuttaa hyvinvointivaltion.

Joten: miksi ihmeessä Antti Rinne ehdottaa valtion menojen leikkaamista neljällä miljardilla?

Syy on ilmeinen. Rinne haluaa hallitukseen. Hallitukseen pääsee Kokoomuksesta ja SDP:stä se kumpi on Keskustalle mieluisampi ja saa enemmän ääniä. Jälkimmäinen asia on tärkeämpi.

Eurooppalaisen lähihistorian karuimpiin totuuksiin kuuluu se, että vasemmiston vaalivoittojen takana on lähes aina ollut liimautuminen oikeiston kylkeen: Matteo Renzi Italiassa, Hollande Ranskassa, Löfven Ruotsissa, Schröder Saksassa, Lipponen Suomessa ja tietenkin Tony Blair Isossa-Britanniassa: kuva on aina sama. Oikeistodemareiden tie on vienyt hallitusvaltaan. Tämän Rinne on huomannut. Mutta onko hän huomannut, miten sitten on käynyt? Oikeistodemareiden hallitukset ovat pedanneet maaperän pitkälle oikeistolaiselle valtakaudelle. Ja kun se vihdoin loppuu, sosialdemokraatit ovat hävinneet kartalta, kuten Syrizan Kreikassa on käynyt, ja kohta ehkä myös Podemoksen Espanjassa käy.

Kun Antti Rinne nousi SDP:n puheenjohtajaksi, hän sai myös minun ääneni puoluekokouksessa. Olenko pettynyt häneen? En ole. Rinne johtaa puoluetta, joka käy vaalikampanjaa. Hänen tehtävänsä on tehdä radikaaleja ratkaisuja. Kaikkia ei voi miellyttää. Mutta Rinteen ensimmäistä vaalikampanjaa ja sen riskinottoa SDP joutuu miettimään vielä pitkään.

3. Talous on keino eikä päämäärä

Kolmas asia on tärkein. Pertti Haaparannan ja muiden uuskeyneseläisten talousprofeettojen elvytyspolitiikka ei auta meitä ellei elvytykselle anneta suuntaa. Jos ainoa tavoite on paluu kasvuun ja kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamiseen, ilmastonmuutos tulee ja elämän mielen ja yhteisöjen hävittäminen jatkuu. On aika herätä siihen yksinkertaiseen totuuteen, ettei se meitä auta, jos meillä on maailma, joka on täynnä kulutusmahdollisuuksia, mutta josta merkitykset ovat kadonneet.

Maailma janoaa rauhaa ja ekologisen rakennemuutoksen edelläkävijöitä. Ainoaa järkevää suomalaista talouspolitiikkaa on sellainen, jossa elvytämme, jotta voisimme aloittaa nopean ja määrätietoisen irrottautumisen globaalin fossiilikapitalismin hullunmyllystä. On aika luoda teollisen kasvuyhteiskunnan jälkeisen yhteiskuntakehityksen kokeiluja ja malleja, joita kaikki maailman maat ensin ihailevat ja sitten matkivat. Meillä on tähän tarjolla iso ja houkutteleva työkalupakki. Työkaluihin kuuluvat mm. veroparatiisien tuhansien miljardien omaisuuden palauttaminen yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen; investoinnit uusiutuvaan energiaan ja energian tarvetta vähentäviin rakennemuutoksiin; pk-yritysten ja yhteisöllisten aloitteiden, kuten aikapankkien ja vertaistukiryhmien, nivominen julkisen sektorin kumppaneiksi sote-sektorin kustannusten hallitsemiseksi ja tehokkuuden lisäämiseksi; pääomaverotuksen progression lisääminen ja pääoman liikkeiden verotus – ja paljon muita.

Kirjoittaja on helsinkiläinen filosofi joka on mm opettanut Pertti Haaparannan kanssa talousteoriaa kauppakorkeakoulun tohtorinkoulutuksessa.