Numero
äänestä numerolla
244

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

Agenda2030 ja Suomen vastuu sen toimeenpanosta

YK:n kestävän kehityksen Agenda2030 ja siihen sisältyvät kestävän kehityksen 17 tavoitetta on kansainvälisen yhteisön merkittävin yhteinen tahdonilmaisu viime vuosikymmeniltä ja kokonaisvaltainen ohjelma, jonka toimeenpanoon YK:n kaikki jäsenmaat ovat sitoutuneet. Ohjelma on universaali ja perustuu meidän jokaisen yhteiseen vastuuseen planeettamme tulevaisuudesta, rauhasta ja turvallisuudesta, ihmisoikeuksista ja eriarvoisuuksien poistamisesta sekä taloudellisesti, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävästä politiikasta. Se edellyttää kansainvälistä yhteistyötä ja kansallisia toimenpiteitä kaikissa maissa – niin köyhissä kuin rikkaissa.

Koululaisten kansainväliseksi levinnyt ilmastolakko, Helsingin mielenosoitus 15.3.2019 ja ilmastomarssi #2 lauantaina 6.4 ovat onnistuneet hienosti ja nostaneet ilmastokysymykset entistä korkeammalle ihmisten tietoisuudessa ja politiikan asialistalla.

Agenda2030 on myös kansallinen haaste Suomelle. Suomen osalta kului 20-30 vuotta, jolloin kykenimme näyttämään positiivista kehityssuuntaa lähes kaikissa indikaattoreissa, joilla mitataan sosiaalista ja taloudellista kehitystä, tasa-arvoa, köyhyyden vähentämistä, ihmisoikeuksien toteutumista, kansalais- ja lehdistövapauksia jne. Saatoimme helposti asettua viileän tarkkailijan rooliin ja esiintyä lääkärinä, joskus jopa tuomarina toisia kohtaan. Nyt useiden mainittujen kestävän kehityksen tavoitteiden osalta mitattuna Suomen suunta on negatiivinen, kun vertaamme aikajanalla itse itseämme.

Agenda2030:n köyhyyden poistamista koskeva kestävän kehityksen tavoite 1 on hyvä kaksoisesimerkki Suomelle siitä, että meillä on vaativia kotimaisia haasteita, joita ei saa laittaa vastakkain kansainvälisen vastuumme kanssa. Suomen tulee lisätä kehitysyhteistyötä, joka kohdentuu nimenomaan äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja oikeudenmukaisuutta ja ympäristönsuojelua ajavien kansanliikkeiden vahvistamiseen. Afrikka kokonaisuutena vaatii Suomelta suurempaa huomiota sekä ulko- että kehityspoliittisesta näkökulmasta ja entistä enemmän demokraattisen yhteistyön ja alhaalta ylös rakentuvan moninaisen kumppanuuden hengessä.

Laki tai puiteohjelma 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseksi

Puolittain penkillään vielä istuvan hallituksen saldo on näissä asioissa ollut huono. On loitonnuttu entisestään 0.7 bkt-prosentin tavoitteesta, ja hyvin hämmästyttävästi äärimmäisen köyhyyden poistamisesta ei juurikaan ole puhuttu. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olisi välttämätöntä, että uusi hallitus ohjelmassaan sitoutuu selkeästi kehitysyhteistyön lisäämiseen ja kohdentaa sitä nimenomaan äärimmäisen köyhyyden poistamiseen, ihmisoikeuksien ja demokratian tukemiseen. On tärkeää että hallitus valmistelee yli hallituskausien menevän puiteohjelman tai lain, jossa kirjataan selkeät hallinnollis-taloudelliset menettelytavat ja kunkin hallituksen välietapit,  jotka tekevät 0,7-tavoitteen saavuttamisesta uskottavan.

Uutta Agenda2030:ssä on se, että tämän ja kaikkien tavoitteiden osalta se määrittää sekä kansainvälisten että kansallisten toimien tavoitteen. Tavoitteen 1 alatavoite 2 velvoittaa kaikkia maita puolittamaan kansallisten köyhyysmittareiden mukaan köyhyysrajan alla elävien ihmisten osuuden vuoteen 2030 mennessä. Suomessa tällä hetkellä n. 13-14 prosenttia ihmisistä elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Tämänkin tavoitteen realistiseksi ja uskottavaksi saavuttamiseksi esitämme, että hallitus myös tekee yli hallituskausien menevän sitovan vuoteen 2030 ulottuvan puiteohjelman. Osana ohjelmaa tulee toteuttaa jokaiselle riittävä perusturva, jonka alhaisuudesta Euroopan Neuvosto antoi Suomelle huomautuksen jo ennen nykyisen hallituksen kaikkiin sosiaaliturvaetuuksiin kohdistuvia leikkauksia.

Planeettamme on jo monilta osilta ylittänyt kantokykynsä. Agenda2030 sisältää neljä selkeästi ympäristöpainottunutta tavoitetta (SDG 12-15). Niiden toteuttaminen edellyttää kestävyyden kaikkien ulottuvuuksien (taloudellinen, sosiaalinen, ympäristöllinen, poliittinen ja kulttuurinen) toteuttamista. Näiden tavoitteiden lisäksi Agendaan integroituu kokonaisuudessaan Pariisin ilmastosopimus koko juridisella painollaan ja omalla toimeenpano- ja seurantamekanismillaan. Se sijoittuu pääasiassa ilmastonmuutosta ja kiireellisiä toimia sen estämiseksi koskevan SDG 13:n alle.

Juuri tavoite 13 on samalla Suomelle myös ongelmallisimpia ja haastavimpia suurelta osin syystä, että Suomen lähtötaso on tämän tavoitteen osalta ollut ehkä kauimpana lopullisesta päämäärästä kuin minkään muun kestävän kehityksen tavoitteen. Suomen ekologinen hiilijalanjälki per capita on negatiivisesti maailman kärkeä. Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomen on vähennettävä fossiilisia ja prosessiperäisiä päästöjään 85-100 prosentilla vuoteen 2050 mennessä, jotta Suomi saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen sovitut tavoitteet. Vuoteen 2030 mennessä päästöjä on paneelin mukaan vähennettävä 44-66 prosentilla. Tätäkin kovemmat tavoitteet ovat tarpeen, kun haluamme, että annamme muulle maailmalle innostavan esimerkin radikaalin ilmastovastuun mahdollisuudesta. Juha Sipilän hallituksen suurimpia kompastuskiviä olivat biotalous ja ylikorostunut metsien käyttö. Suomen kansainvälisen ilmastopolitiikan häpeäpilkuksi voi hyvällä syyllä kutsua budjettiperusteisen ilmastorahoituksen jyrkkää leikkausta.

Raha väärissä paikoissa, politiikoissa tai taskuissa

Agenda2030:n osalta poistuvan hallituksen suuri laiminlyönti tai väärinymmärrys koskee SDG 17:ta ja Agendaan integroituun Addis Abeban toiminta-agendaan sisältyvien toimeenpanon keinojen saamaa olematonta huomiota. Toimeenpanon keinoja ovat muun muassa rahoitus, velka, kauppa, teknologia tiede ja innovaatiot – valtava ja aivan ratkaisevasti kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttava asiakokonaisuus. Onnistumisen keskiöön nousee kaikista muutosvoimaisimpana rahoitus, jolla voi säädellä rahoitettavan toiminnan kestävyyttä. Olennaista on finanssipääoman veroparatiisikikkailun estäminen ja yhtiöiden oikeudellisen vastuun lisääminen ihmisoikeus- ja ympäristörikkomumksista.

Tutkimukset osoittavat, että tällä hetkellä globaaleista pääomavirroista vain noin 20 prosenttia tukee kestävää kehitystä. Globaali kokonaispääoma arvioidaan USD 600-700 biljoonaksi ja vuosittaiset säästöt ovat noin 22 biljoonaa dollaria. Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen arvioidaan maksavan noin 5-7 biljoonaa vuodessa. Tärkein kysymys ei kuitenkaan ole, paljonko meillä on rahaa, vaan miten sitä käytämme. Liian usein raha on väärissä politiikoissa, väärissä paikoissa ja väärissä taskuissa. Fossiilisten polttoaineiden tuet ovat vuosittain noin USD 2 biljoonaa vuodessa eli 15 kertaa enemmän kuin kehitysapu ja lähes 20 kertaa vuosittain tarvittavan ilmastorahoituksen määrä. Maailmanlaajuisen korruption määrä ei varmaan ole kenenkään tiedossa, mutta varovainen arvio voisi olla ainakin muutama biljoona. Samoin laittomat varainsiirrot ja rahanpesu nielevät ainakin 2-3 biljoonaa vuodessa. Oman laskunsa muodostuu myös toimettomuudesta, kyvyttömyydestämme tehdä päätöksiä. Hyvä esimerkki tulee luonnon moninaisuuden suojelusta. On arvioitu, että sitä katoaa vuosittain 20 kertaisesti sen suojelun tarvitsemista kustannuksista.

Rahoituksen surkeaan risukasaan saadaan maailmalla ja meillä hieman aurinkoakin. Reilun veron liike vahvistuuu kansainvälisesti ja jalkautuu myös yhä useammassa kunnassa ja kaupungissä. WTO ja G20 puhuvat kestävästä rahoituksesta ja edellinen valmistelee siihen ohjaavaa kriteeristöä. Suomessakin erityisesti pankkien, vakuutusyhtiöiden ja eläkerahastojen suunnalta on kuultu aloitteita ja esitetty valmiuksia investointien suuntaamiseksi entistä enemmän kestävää kehitystä tukeviksi. Asia ei kuitenkaan etene yksin heidän toimestaan, vaan se vaatii valtiotahon toimia muun muassa lainsäädännön, viisaan sääntelyn ja kansainvälisen investointiregiimin kehittämisen kautta. On selvää, ettei yhtiöiden vaopaahetoisilla toimilla päästä pitkälle, vaan tarvitaan kaikkia yrityksiä yhtäläisesti velvoittavia oikeudellisia normeja ja vahvoja sanktiomekanismeja.Tässäkin valmistelussa tarvitaan julkista dialogia kaikkien asianosaisten välillä. Yhtiöiden lobbausta on lainsäädännöllä ja hallinnollisilla toimilla avattava julkiseksi ja rahalla vaikuttaminen on estettävä. Kehtiysmaiden kansalaisliikkeiden kokemuksen ja äänen tuominen näiden keskustelun keskiöön on välttämätöntä, kuten Suomessa muun muassa Berta Casereksen murhan jälkeen olemme nähneet.

Kaikkein täkeintä on kuitenkin ihmisten mobilisointi vapaaseen kansalaistomintaan, jossa uusia ideoita kehitetään ja kokeillaan ja jonka kautta opimme yhdessä muuttamaan käsityksiämme siitä mikä on tärkeää, mahdollista ja välttämätöntä.

Ekologisuuden, solidaarisuuden ja yhteistyön merkeissä

Thomas Wallgrenja Pertti Majanen