Numero
äänestä numerolla
244

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

Kjell Westö: Hyvä muutos on mahdollinen – Vi behöver de människor som står för kärlek och solidaritet

Olen joissakin asioissa myöhään herännyt. En aio ruoskia itseäni ja väittää, että olisin antanut piut paut ympäristö- ja ilmastoasioille ennen vuotta 2018. En antanut. Minulla on syvä luontosuhde ja olen myös aina lukenut paljon ja pitänyt itseäni informoituna ja huolestuneena kansalaisena. Mutta vuosi 2018 oli minulle silmiä avaava ja käänteentekevä.

Aloin lukea enemmän kuin ennen, varsinkin tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvia tekstejä, ja tajusin aliarvioineeni tilanteen vakavuutta. Tajusin olleeni sitä, mitä eräs amerikkalainen, ilmastoasioihin syventynyt toimittaja äsken kuvasi sanoilla ”wilfully deluded”, eli omasta tahdosta harhainen tai omasta tahdosta huijattu.

Olin jostain syystä antanut keinuttaa itseni eräänlaiseen hyväntahtoiseen horrokseen, ajatellut että kyllä tämä tästä, kyllä me tämän hoidamme kuntoon, pakostakin, mehän ollaan se fiksuin eläinlaji, homo sapiens. En ollut myöskään antanut itseni ymmärtää, miten ekspansiivisesti ja kuluttavasti olin todellisuudessa elänyt, vaikka pidinkin itseäni hyvien arvojen ja järkevän elämäntavan edustajana.

Yhtäkkiä tajusin, että sellaiset ihmiset, joita olin ennen pitänyt liian radikaaleina, jopa ääriradikaaleina, olivatkin reaktioissaan ja ratkaisuissaan oikeammassa kuin minä. Kuten vaikkapa 27-vuotias veljenpoikani, joka jätti lupaavan uran ja muutti maalle ja elää nyt kuluttaen niin vähän kuin mahdollista. Tai kuten se nyt jo kaikkien tietämä ruotsalainen 16-vuotias koulutyttö.

Minun ei tarvitse selittää teille, miten tämä liittyy Thomasiin. Kaikki läsnäolijat tietävät, että Thomas on taistellut ekologisesti kestävämmän, kohtuullisemman ja ei niin kapitalismin ehdoilla elävän maailman puolesta koko aikuiselämänsä ajan. Halusin kuitenkin aloittaa tästä elintärkeästä aiheesta. Thomasin asennetta ja uskoa hyvän muutoksen mahdollisuuteen tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Egoismen och våldet kan inte vara vårt svar

Det är så många saker som står på spel nu, och fast problemkomplexen kan synas vara åtskilda från varandra så är det nog tyvärr så att det mesta hänger ihop. Redan under flera riksdagsval och euroval i följd har jag tänkt: ”Det här är ett ödesval.” Och sanningen är väl att alla val är ödesval. Det finns alltid vägskäl, det finns alltid konstruktiva eller destruktiva vägar att välja. Men valen vi gör blir nu allt viktigare för varje gång, för problemen blir alltmer akuta.

Det är ingen slump att nonchalans inför klimatkrisen och en ofta direkt hånfull inställning till en vettig klimatpolitik hör till högerpopulisternas och högernationalisternas program i åtskilliga länder. Det här är kopplat till en av mina största farhågor, till min kanske största oro just nu. Ska egoismen och våldet verkligen bli vårt, människans, svar på de väldiga utmaningar vi står inför, de utmaningar som skulle kräva internationellt, ja globalt samarbete på en aldrig förr skådad nivå? Ska det verkligen bli vårt svar att vi som väljare röstar fram regimer som Jair Bolsonaros i Brasilien eller Viktor Orbáns i Ungern?

Det här är kanske inte ett akut problem i Finland, men det är ett problem som i grunden är alla länders, och alla människors. Varför utså hat och förakt i ett läge när vi behöver samarbete, behöver varandra, behöver broderskap och systerskap mer än någonsin? Högernationalismen kan och får inte bli människans svar på det krisläge vi befinner oss i, då är vi förlorade. Mer än någonsin behöver vi de människor som står för de motsatta värdena, som står för kärlek och solidaritet.

Jag behöver inte förklara för någon var Thomas står i de här frågorna, vi vet alla hur outtröttlig och konsekvent han varit i sitt motstånd och i sin kamp för en rättvis och rimlig värld. Hundra gånger mer outtröttlig och konsekvent än jag själv förmått vara, det vill jag medge här.

Hyvän muutoksen mahdollisuus on aina olemassa

On myös kyse niistä ihmisyyteen ja yhteiskunnan inhimillisyyteen liittyvistä asioista, jotka näyttävät ehkä joiden silmissä pieniltä ja arkisilta, ainakin koko ihmiskunnan kohtalonkysymyksiin verrattuna, mutta jotka ovat itse asiassa valtavia kysymyksiä nekin. Se, miten me kohtelemme heitä, jotka ovat joutuneet yhteiskunnassa heikkoon asemaan tai ovat muuten vain hoidon, huollon tai avun tarpeessa, kertoo hyvin syvällä tavalla omasta ihmisyydestämme.

Käytän tässä esimerkkinä vanhustenhoitoa. Viime viikolla, kun oli jälleen kerran paljastunut miten voittoa tavoittelevat hoitoalan yritykset saattavat kohdella asiakkaitaan, luin jutun eräästä tuoreesta haastattelututkimuksesta. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että monet vanhenevat ihmiset haluavat että eutanasia laillistetaan, koska he pelkäävät hoitoon joutumista niin paljon.

Sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset pelkäävät näin, en halua elää. Meidän on kyettävä välittämään toisistamme. Tästä Thomas puhui jo edellisessä vaalikampanjassaan , jossa vanhustenhoito oli hänen tärkeitä teemojaan.

Vaikka tämä puheenvuoro on vakava, haluan myös korostaa, ettemme saa vaipua epätoivoon. Olen ollut huomaavinani joissakin tutuissani sellaisen asennemuutoksen suhteessa ilmastokriisiin, että ennen he eivät välittäneet koko asiasta ja aliarvioivat uhkaa, ja nyt he taas sanovat ”on kuitenkin liian myöhäistä, ei tässä kannata kuin jatkaa entiseen tapaan niin kauan kun se on vielä mahdollista”.

Emme saa toimia näin. Emme saa luovuttaa. Hyvän muutoksen mahdollisuus on aina olemassa. Emme saa lakata uskomasta siihen, että toivoa on. Pienetkin teot voivat olla mukana kääntämässä kurssia, voivat mahdollistaa niitä isoja muutoksia, joita tarvitsemme. Juuri näissä asioissa Thomaksen poliittinen taival on ollut, ja on, kirkas: hän ei lakkaa tekemästä eikä yrittämästä, ja toimii näin uskoa ja toivoa tuovana esimerkkinä.

Kjell Westö

Dubrovnik Lobby & Lounge 4.2. 2019