Suomessa on noussut huoli islamin suvaitsemattomuudesta ja vieraiden kulttuurien kunniamurhista. Huoli on varmasti aiheellinen ja ongelmiin on tartuttava. Mutta on meillä ongelmia lähempänäkin. Tai ainakin minulla on.
Läheiseen ystäväpiiriin kuuluu juuri 53 vuotta täyttänyt korkeasti koulutettu suomalainen mies. Hän on saanut hyvän kasvatuksen. Hän tuntee YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja vuorisaarnan läpikotaisin.
Silti hän ajattelee melkein vaistomaisesti, ettei turkkilainen mies voi koskaan ihan oikeasti hyväksyä naista tasavertaiseksi kumppanikseen. Hänelle voi tulla epämukava olo kun homot tai hänen mielestään liian vanhat ihmiset suutelevat ja hyväilevät toisiaan julkisesti. Joskus hän
pelkää, että maahanmuuttajat hakkaavat hänen vaalean poikansa ja raiskaavat hänen vaimonsa. Thaimaalaisessa naisessa hän näkee herkästi prostituoidun ja itäeurooppalaisessa romanissa varkaan.
Tämä mies on omanlaisensa rasisti. Tunnen hänet aika hyvin. Minä olen tämä mies.
Siirtomaavallan aikaan Euroopassa puhuttiin valkoisen miehen taakasta. Tällä tarkoitettiin velvollisuuttamme viedä länsimaista sivistystä muille mantereille. Silloin ei useinkaan osattu tai haluttu nähdä kuinka risririitaista taakkaa kannamme.
Raamatussa yllytetään vääräuskoisten vainoamiseen. Kristinuskon nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä. Tieteellisen kehityksen ja länsimaisen sivistyksen alttarille on niinikään uhrattu miljoonia.
Myös suomalainen elämänmuoto sisältää omat synkät puolensa. Suomalaiset miehet, myös koulutetut, ovat Euroopan väkivaltaisimpia. Joka viides suomalaisnainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Suomessa viisitoista miestä tappaa rakkaansa joka vuosi. Kunniastaan he yleensä pitävät kiinni – viimeiseen saakka.
Joskus häpeän olla valkoinen, suomalainen korkeasti koulutettu mies jolla on tällaisen miehen asenteet. Se on kuitenkin kohtaloni. Sen kanssa on tultava toimeen.
Onneksi ihminen on monimutkainen. Rasismista voi yrittää parantua. Mutta ihan niin kuin alkoholismin tai syömishäiriön kohdalla paraneminen ei ole koskaan lopullista. Saatan retkahtaa. Jos näin käy minulla on lupa hakea apua ja yrittää uudelleen.
Kulttuuriani en pysty jättämään taakseni. Eikä minun tarvitsekaan. Vanhasta testamentista löydän vihan ja ankaraa kostoa vaativan Jumalan lisäksi myös Korkean Veisun ja etiikan kultaisen säännön. Antiikin filosofia ja vuorisaarna antoivat perustan nykyaikaiselle ihmisoikeuspolitiikalle. Luonnontieteistä haen apua sairauksien ja puutteen voittamiseen. Kriittinen yhteiskuntatiede tarjoaa tietoa kun yritän vaikuttaa Helsingin vanhushuoltoon ja päihdepolitiikkaan.
Ei ole hyviä ja huonoja ihmisiä – on hyviä ja huonoja tekoja. Ihmiset eivät jakaudu kahteen ryhmään: rasisteihin ja muihin. Taipumus rasismiin itää meissä kaikissa.
On hulluutta ajatella, että politiikka voisi toimia hyvien ihmisten ja kulttuurien suojana pahoja ja huonoja kulttuureja vastaan. Ken tätä yrittää kasvattaa rasismia ja muuta pimeyttä itsessään. Politiikan tehtävänä on luoda sääntöjä ja rakenteita, joiden avulla me kaikki voimme enenevästi toteuttaa hyvää yhdessä ja itsessämme ja pitää omia pimeitä puoliamme aisoissa.
Thomas Wallgren
Helsinki
Kommentit
4 vastausta artikkeliin “Olen rasisti – mutta siitä voi yrittää parantua”
Nostan hattua sille, että et teeskentele vapautuneesi aivan normaaleista ennakkoluuloista.
Ihan mielenkiintoinen kirjoitus, mutta faktat olisi syytä tarkistaa. Miespuoliset kumppanit ja ex-kumppanit tappavat keskimäärin 24 naista vuodessa, mutta silti Suomesta löytyvät korkeintaan ”Länsi-Euroopan” väkivaltaisimmat miehet. Ei tarvitse mennä kuin pykälän verran itään tai etelään, niin luvut ovat aivan toiset.
Hyvä Thomas. Ihminen on ristiriitoja täynnä ja siksi arvojen käsittely ja niiden normittaminen ovat tärkeä osa ihmisen elämää. Onneksi meillä on mahdollisuus valita ideaalimme. Sinä olet aivan selvästi valinnut humanistin tien ja kuljet täten tietä jonka on alkua on viitoittanut Johanneksen lisäksi Plutarkhos, Fransiscus Assialainen sekä Comenius. Polku on pitkä ja vaikeuksia täynnä, mutta kun sen valitsee, voi oppia jotain, ainakin itsestään.
Tälle tielle itsekin halajan.
Lihaa syövä ja jalkapalloa kannattava hetero
Jari Kinnunen
Eikö selvyyden vuoksi kannattaisikin erottaa a) rasismi tunteena tai taipumuksena ja b) rasismi toimintana tai käytäntönä? Tunteisiin ja taipumuksiin on vaikeaa vaikuttaa, eikä niissä ole mitään pahaa, jos ei kyllä hyvääkään. Vai voisivatko tunteet tai taipumukset olla jollakin tavalla vääränlaisia? Näiden eettinen arviointi lienee hyödytöntä. Ihmisillä on kuitenkin yleensä mahdollisuus vaikuttaa toimintaansa. Eikö tämä ole se alue, jota voidaan järkevästi arvostella?