Suomen ilmastopolitiikan suurin pommi on jysähtämäisillään.

Me suomalaiset omistamme enemmistön Fortumista ja Fortum omistaa määräenemmistön energiayhtiö Uniperissä (HS 4.12. 2020). Suomen hiilipäästöjen arvioidaan olevan noin 55 miljoonaa tonnia vuodessa. Uniperin ja Fortumin päästöt yhteensä ovat noin 80 miljoonaa tonnia vuodessa. Suomen ilmastopolitiikassa se mitä teemme Fortum-Uniperin omistajana on siis aivan eri mittaluokan asia kuin polttoainevero, turpeen tukiaiset tai mikä tahansa muu.

Uniper ilmoitti eilen, että se aikoo hakea ”riippumattomista tuomioistuimista” selvyyttä siihen, edellyttävätkö Hollannin kansallinen lainsäädäntö tai Hollannin tekemät kansainväliset sitoumukset korvauksen maksamista Maasvlakte 3-voimalan sulkemisesta vuoden 2030 alkuun mennessä.

Uniper on jo nostanut kanteen hollantilaisessa tuomioistuimessa. Alankomaiden hallitus on vahvistanut, että se odottaa lähiaikoina ilmoitusta välimiesmenettelyn käynnistymisestä Energy Charter Treatyn, ECT-sopimuksen, perusteella Uniperin päästöistä ja niiden vähentämisestä tai vähentämättä jättämisestä, ja myös kanteen nostamisesta Alankomaita vastaan, päättää viime kädessä Suomen halllitus. Päätökset tehdään osana valtion omistajaohjauspolitiikkaa. Omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen valtiosihteeri Olli Koski kommentoi asiaa mielenkiintoisesti Ympäristötiedonfoorumin tilaisuudessa 2.12.2020. Kosken mukaan ei voida edes kuvitella, ”että Fortum jotenkin pakotettaisiin toimimaan yhtiön edun vastaisesti ja yhtiön osakkeenomistajien edun vastaisesti”.

Kosken ilmoituksen voi ymmärtää kahdella tavalla. Hän saattaa viitata siihen reaalipolitiikan tosiasiaan, että todellisen omistajapoliittisen ohjauksen harrastaminen on Suomessa vaikeaa. Uniperin toimintaan puuttuminen johtaisi helposti hallituksen kaatumiseen ja uusiin vaaleihin. Kuulun niihin joiden mielestä ilmastopolitiikka on politiikan niin kovaa ydintä että Uniperin ECT-kanteen pysäyttäminen olisi riskin arvoinen.

Samalla olisi kuitenkin tehtävä selväksi, että hallitus, ohjatessaan Uniperin pois fossiileista, toteuttaisi Olli Kosken linjauksen perustavalla tavalla, eli toteuttaisi yhtiön etua. Syy on yksinkertainen ja perustavaa laatua. Minkään yhtiön etu ei voi olla muu kuin sen omistajien etu. Ratkaisevaa on siksi, miten me suomalaiset, Uniperin osakkeenomistajien enemmistö, ymmärrämme etumme.

Järkevä ihminen tiedostaa, että etumme ja arvomme ovat yhtä. Hän ymmärtää, että viime kädessä keskustelu edusta on aina keskustelua hyvästä. Se on keskustelua siitä, mitä me oikeasti haluamme, ei siitä mitä me kuvittelemme haluavamme tai mitä meille on kerrottu että tulisi haluta. Ilmastopoliittinen vastuuttomuus ei siten voi olla etumme mukaista. Länsimaisessa moraalifilosofiassa asian ehkä syvällisin ja moniulotteisin pohdinta löytyy Platonin Gorgias-dialogista. Iskevimmin asian ytimeen mennään Raamatun kultaisena sääntönä tunnetussa lauseessa.

Sekä maallisen että kristillisen klassisen perinteen valossa on siksi, ilmastokriisin edetessä, vaikeaa nähdä, että Uniperin ja Suomen etu voisi olla muu kuin Uniperin fossiilisen energiantuotannon nopea alasajo. Jos Uniperin pörssiarvo tällöin laskee esimerkiksi puoleen se maksaisi keskimäärin jokaiselle suomalaiselle 750 euroa (HS 4.12.2020). Kyseessä olisi mitä ilmeisimmin ylivoimaisesti tehokkain ilmastopoliittinen toimenpide, mikä on maallemme mahdollinen.

Uniperin päästöjen alasajoa vastaan puhuu vain aikansa elänyt käsitys, jonka mukaan valtion omistajaohjaus on ”epäpoliittista” jos tavoitteeksi asetetaan pörssiarvon maksimointi omistajan edun kustannuksella.

Thomas Wallgren
Filosofian professori
Helsinki

Juttua on korjattu 28.4.2021. Jutun alkuperäisessä versiossa (julkaistu 18.4.2021) väitettiin virheellisesti, että pelkästään Uniperin päästöt ovat noin 80 miljoonaa tonnia vuodessa. Uniperin ja Fortumin yhteenlasketut päästöt olivat yhtiöiden kotisivuilta löytyvien raporttien mukaan v. 2019 82 miljoonaa tonnia. Suomen päästöt vuonna 2019 olivat 52,8 miljoonaa tonnia (lähde: https://www.stat.fi/til/khki/2019/khki_2019_2020-05-28_tie_001_fi.html).